Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Teemakuun kollaasin helmikuun haaste 2-6/6




Helmikuun teema:


Luovuutta itsetehdylläLEIMASIMELLA / LAATALLA tai grafiikkavedos

Nyt on mentävä taas rimaa hipoen.
Tuli niin kiire, etten muuta ehtinyt.
Valmiita atc -korttipohjia, joihin painoin kuviot.
Tein nämä jo aikaa sitten ja jäivät odottamaan.
Mikäli en ehtisi muuta tekemään, laittaisin nämä haasteeseen.

Ja niin siinä sitten kävi :-)

Dominot



Tässä painovälineenä pikkuisten kaksipuoleisten liimatarrojen pohjaa.
Valmiit reiät, kun vain poistaa aluspaperin tyhjistä kohdista. 
Pinta tahmea ja pysyy hyvin paikallaan.
Mustaa ja kulta akryylimaalia veitsellä reilusti reikiin.

Kolmea eriväristä kohopastaa kolmessa dominossa.
Kullansävy alempien töiden lankapainosta.

Kaksineuvoinen



Tämä painettu RaijaAnnikilta tulleen ihanan koristenauhan pätkällä.
Nauhanpätkästä tuli kaunis monisävyisenä ja se pääsee atc -korttiin.

Lammet


Kakkupaperin palanen leimavälineenä. 
Palettiveitsellä hopeaa akryyliväriä päälle.
Tulos ei ole mallin mukaista, 
koska pieni pala ei pysynyt tiiviisti kortin pinnalla.
Rajasin koholla olevia laikkuja mustalla 
ja painoin lankapainolla kullansävyä päälle.

Viivat


Viivat 2.


Molemmat viivatyöt tehty lankapainolla.
Villalankaa styroxpalan päälle kierrettynä. 
Mustaa ja kultaa akryyliväriä.

Ja loppuun vielä kollaasi.


Olen reissannut Kuopiossa, Siilinjärvellä,
 Varkaudessa, joten aika on mennyt 
ihan muualla.

Korttipohjia ja korttejakin olen tehnyt aamuaikaisella toisten nukkuessa.
Tai silloin kun on ollut aikaa. 
Ne on helppo ottaa esiin ja tehdä vähän kerrallaan.
Jatkaa taas kun aikaa. Hyvä stressin purkukeino :-)

Kiitos ihanasta ja inspiroivasta haasteesta !
Kiitos mieltä lämmittävistä, kannustavista kommenteistanne.

En ole ehtinyt blogivierailuille, sen paremmin kuin postaamaankaan.
Käyn tänään katsomassa osallistujien kollaasit :-)

Täällä lisää Teemakuun kollaasit osallistujien taidetta :

14 kommenttia:

  1. Ihanat työt ja ihana kollaasi.Upeita värejä ja niin rouheista pintaa ja upeita viivoja.Oi,kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, kiire tuli, joten en ehtinyt oikein syventyä kunnolla aiheeseen.
      Vaan parempi näin kuin keskeneräisenä :-)

      Poista
  2. Kiva kun kerkisit tekemään loputkin! Ovat hienoja ja kekseliäs olet ollutkin, värikkäitä.Onnea kaijasta ja oli mukavaa kuulla sinusta, mietinkin jo että mitä kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther. Valmiisiin pohjiin kun tein, niin ehdin :-)
      Kiirettä on pitänyt ja paljon on tapahtunut, mutta onneksi nyt asiat hiukan paremmin. Vaan jokainen päivä on erillainen.

      Kävin välillä tervehtimässä tyttäristä nuorempaa, kun en hänen viimeistä asuntoaankaan ollut nähnyt.
      Meillä oli mukavaa ja kiertelimme kirpputoreilla, söimme salaattibaarissa ja tapasimme hänen hyvän ystävänsä.

      Viikonloppuna tapasin muut aikuiset lapsoset, nuorinta lukuunottamatta. Hän oli edellisenä viikonloppuna tiistaihin saakka kotona. Nyt on jo opiskelupaikkakunnallaan.

      Paljon on siis mukavaakin ollut, vaikka huoli läheisestä on koko ajan mukana. Tunteita ei voi laittaa naulakkoon :-)

      Poista
    2. Hyvä että hiukan jo mukaviakin asioita taphtuu teille sinne. Huoli on aina takaraivossa ei sille mitään voi, päivä kerrallaan ja elämän pienistä asioista, miksei suuristakin nauttien, niin se on minullakin. Kaikkea hyvää teille sinne!

      Poista
    3. Kiitos Esther-kulta<3 Hyvää ja iloakin täytyy nähdä, muuten ei jaksa. Läheisen teholla olo on jo sellainen järkytys, että vaikeaa on silloin muuta nähdä, mutta lopulta aurinko aina paistaa, vaikka vähänkin :-)

      Poista
  3. Ei koolla ole väliä, jos vain on silmää ja taitoa. Lammet ja Viivat ovat todella hienoja kortteja.

    Toivottavasti matkojesi syy helpottaa ja saat taas omaa aikaa, se on tärkeää meille taiteilijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko ei tosiaan ole este. Suunnitelmissa oli paljon mitä halusin kokeilla, vaan en ehtinyt.

      Se kuitenkin järjestyi korttien avulla.

      Läheinen on omiakin asioita tärkeämpi <3
      Pikku kortit ovat siitä kivoja, että niitä voi tehdä pienelläkin aikaa ja jättää odottamaan ;-)

      Kiitos Uuna kommentistasi.

      Poista
  4. Kauniita ihania kortteja, monenlaista leimasinta olet näisää käyttänyt! Ei näytä nopeasti tehdyltä, eikä ajan olekaan väliä kun lopputulos on näin ihanaa.
    Upea kollaasi. onnittelut sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin, onneksi sain sentään jotain aikaiseksi, ettei jäänyt kesken :-)

      Poista
  5. Hyvinhän sinä ehdit, huomenna vasta on maaliskuu :D

    Valmiit pohjat ovat käteviä, itsellänikin on niitä jemmassa. Tykkään näistä korteistasi, värimaailma on herkullinen.

    Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu :-) Hyvin ehdin. Valmiit pohjat on käteviä. Aina ei jaksaisi alusta saakka aloittaa.
      Pitäisi viitsiä sen verran, että tekee pohjaa tehdessä useita. Niistä on nopeampi tehdä sitten valmiita haasteisiin.

      Poista
  6. Upea kollaasi tulikin näistä erikoisen hienoista töistäsi. Onnittelut papukaijasta :-)

    VastaaPoista
  7. Waude sinua. Minä en ehtinyt ja jaksanut osallistuakkaan tähän. Upea on kollaasisi.

    VastaaPoista