Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Myydään saarimökki Pielisellä

Tervetuloa mökille kanssani 😊
Mökki on myytävänä. 
Katsomaan pääsee, kun sovitaan sopiva aika. 

Mökkimme on saarimökki Pielisen saaressa.
Asunnon mukavuuksia sieltä ei löydy
Kantovesi pitää kunnon korkealla :-)
Ja kun agregaatti päällä voi samalla ladata puhelimet, tablet,
varavirtalähteet ja saa mökkiin sähkövalon.
Imurointi onnistuu myös. Lauleskelemme joskus karaokea, joten agregaatti on tarpeen :-)
Suunnitelmissa oli hankkia seuraavaksi aurinkopaneelit jääkaapille, sekä tv:lle, että valoihin.

Tontti on 3, 2440 hehtaaria, joten sieltä saa polttopuut.
Ja vaikka rakennustarpeita. Metsään ei ole koskettu meidän aikanamme.
Polttopuut on kaadettu mökin ympäristöstä.

Kulmassa olevat ikkunat molemmin puolin,
ovat pienen makkarin ikkunat. 


Mökki on maalattu punamaalilla ja valkeat puuosat aiemmin, samoin kuisti on laudoitettu ja maalattu pari kesää sitten.
Huussin rakennusprojektin yhteydessä teimme myös mökkiin ja saunalle uudet kyllästetyt raput.

Ylhäällä oleva pikkuikkuna on parvelle. Se on avattava ja siinä on hyttysverkko, ettei tule ilkeitä yövieraita :-)




Kuistilla juomme usein aamukahvit.
 Pielisen pintaa on rauhoittavaa ihailla.


Pihlajan takaa näkyy varasto/liiterirakennus.
Ja sen takaa huussi.

Vanha huussi oli melko alkukantainen
ja surkea. 

Purimme pois ja rakensimme uuden.

Penkki on varastorakennuksen päädyn kohdalla.
Siinä on mukavaa seurata tikanheittoa tai istuskella askarrellen.

Istuen voi myös ruuhka-aikaan jonottaa wc vuoroaan :-)


Aurinkoa ja pelargonioita. 


Huussin rakennusprojektin voit katsoa täältä
ja viimeistelyn täältä

Polku jatkuu vessan ohi ja siellä on aitta/varastorakennus.
Edellisellä omistajalla se oli aittana, meillä varastona.

Tarkoitus oli tuunata se, uudelleen aitta  käyttöön.
Rakennus on rungoltaan hyvä. Vatii hiukan sisäpintojen uusimista.

Kuistin ison pöydän ympärillä on usein paljon porukkaa.


Tervetuloa sisään mökkiin.





Tuvan suuri ikkuna on kuistille ja järvelle päin. 





Keittiöön pääsee uunin molemmilta puolilta. 



Maalasimme viime kesänä takan, hellan ja niiden välisen hormimuurin.

Vaihdoimme myös hellaan suuren keittolevyn. 
Edellinen halkesi, kun läikytin kattilasta jääkylmää vettä kuumalle hellalle. 
Valurauta kun ei kestä sellaista tunarointia kuumana.

Hella on erinomainen ruoanlaitossa varsinkin keväällä ja syksyllä.
Siitä saa myös nopeasti lämmintä mökille syksyllä tultaessa.



Takka on varaava ja antaa hyvin lämpöä. 

Keittiöön hankimme uusia työpöytätasoja.
Ostimme nyt myös uuden kaasulämmittimen. 
Se on keväällä ja syksyllä hyvä, 
kun haluaa lämmittää mökkiä ennakkoon. 



Hankimme myös Mustangin teräksisen kaasulieden.
Käy sisä- ja ulkokäyttöön. Entinen oli pienempi,
lähinnä asuntovaunu ja venekäyttöön.

Tiskipöytä tasoineen oli mökissä, kun ostimme sen.
Hankin siihen uudet teräksiset hyllyritilät vanhojen tilalle.






Parvi on suosittu nukkumapaikka. 
Varsinkin nuoret tykkäävät nukkua siellä.
Parvi on keittiön yläpuolella.

Syksyisin ukkelikin kapuaa sinne nukkumaan.
Hän pitää hyvin lämpimästä, kun minä en taas tykkää 
nukkua niin lämpöisessä.

Parvella on nyt vuodevaatteet pinottuna 
seinänviereen. Ikkuna on avattava ja siinä on se hyttysverkko.


Alla oleva kuva huoneesta. Huone on kulmassa. 
Toinen ikkuna ei näy kuvassa. 


Saunarakennuksessa on kuisti, johon tein osittain pajuverhot.
Ne suojaavat mukavasti, mutta niiden lomasta näkyy hyvin järvelle.




Saunan ponttilattia oli päällystetty muovimatolla. 
Materiaali, joka ei sovi pihasaunan lattiaan. 
Talven pakkaset irrottavat liimauksen ennen pitkää. 

Ja materiaalina ei mielestäni kaunis missään. 
Valinta oli edellisen omistajan. 


Siispä päätimme purkaa lattian. 
Ajoissa kun tekee, ei tule rakenteisiin vaurioita. 
Lattia oli vankka ja notkumaton, eikä vesi ollut päässyt saunan rakenteisiin. 

Suunnitelmamme on tehdä uusi ponttilautalattia. 
Vedenpoisto lattiaan tulevalla kourulla. 
Samalla voi myös tuunailla saunan ulkoasua. 
Kiukaan takana olevista kivilevyistä
toinen on leikattu hiukan lyhyeksi, joten sille täytyy tehdä jotain. 
Kiuas uusitaan samalla. 
Haluaisin myös maalata tummat kivilevyt vaaleammiksi, 
vaikka uunimaalilla. 


Lattia purettuna. 
Uusi lattia tarvitsee uudet 'niskat' 
joihin tulee laskua kourua kohti. 

Saunan kuistilla on ihanaa vilvoitella
saunomisen lomassa ja lopuksi. 


Tekemäni risukäärme vartio keltaisin silmin tarkkaan kuistia :-))


Kyllästetystä lankusta tehdyt raput vievät leveille pitkospuille
(kolme leveää kyllästettyä lankkua rinnakkain)



Tässä kuvassa on ensimmäinen versio pitkospuista.
Liikkumisen helpottamiseksi lisäsimme niihin vielä 
kolmannen lankun. 


Laituri on tehty kokonaan kyllästetystä puusta.
Samoin laiturin levyinen penkki.

Isolta laiturilta lähtee raput alas pienemmälle laiturille,
jonka päässä on kesällä uimatikkaat.




Risulinnut koristavat pihaa.


Hämärät elokuun ja syksyn illat ovat tunnelmallisia.
Laiturille sytytämme kaksi kynttilälyhtyä.


Vanhan kelon latvuksen oksiin ripustamme öljylyhtyjä.


Vessan polulle, penkin viereen tulee myös öljylyhty valaisemaan.


Mökin kuisti saa myös lyhtyvalot.


Saunan ikkunan eteen tulee saunaa valaisemaan
myös öljylyhty. Pukuhuoneen ikkunaan
toiselle puolelle rakennusta tulee myös lyhtyvalo.


Mökin lämmössä. kynttilöiden valossa
on mukavaa tunnelmoida saunan jälkeen herkutellen.


Nämä maisemat ovat syöpyneet ikuisesti mieleeni.
Kuinka monasti olenkaan niitä ihaillut 15 vuoden aikana.

En missään nuku niin hyvin kuin mökillä.




Venematkaa on noin 400-500 metriä,
eli venematka ei ole pitkä.

Juomaveden tuomme joko kotoa,
tai haemme venerannan vieressä olevalta lähteeltä.

Paikka on ollut meillä 15 vuotta. 
Olemme viihtyneet siellä enemmän kuin hyvin.

Keväällä on kiire jo jäiden seassa mennä mökille :-)

Jäiden lähtö ei tänä vuonna ollut aikainen. 
Menimme mökille tietenkin jäiden seassa. 

Palatessamme, jouduimme kiertämään tämän salmen täyttävän jäälautan. 


Tässä tulemme Venerantaan seuraavana päivänä. 


Malttamaton kun on, niin pitää työntyä jäiden sekaan. 
Onneksi muut mökkiläiset ovat meitä viisaampia
ja odottavat jäiden lähtöä. 

Jos rakastaa luontoa ja rauhaa, 
saarimökki on hyvä valinta.

Meille se oli ehdoton. 

Ympärillä on hyvät kalavedet, joten paikka sopii 
erittäin hyvin myös kalamiehille.

Suunnitelmissa on nyt kuitenkin muutto pois paikkakunnalta.
Ikää kertyy ja pitkää mökkimatkaa ei enää haluaisi.

Laitamme myyntiin sekä asuntomme, että mökin.

p.s. Mikäli mökki kiinnostaa sinua, laita viestiä  ja sp-osoite,
tai ota suoraan yhteyttä sähköpostiini (löytyy vaihtokortit palkista)

Kiitos vierailustasi, oli mukavaa, että sain esitellä
minulle ja perheelleni niin rakkaan paikan.
Pidän mökkiä enemmän kotinani, kuin asuntoamme.

Viihdyn saaressa loputtomiin, introvertti kun olen.
Eikä ihme. Ensimmäisen mökkireissuni olen tehnyt 9kk ikäisenä, 
vanhempieni mukana mökille, pärevasussa nukkuen, 
Pielisen toiseen saareen, 
.
Sieltä saakka olen saarissa ja Pielisellä kulkenut.
Menettänyt sydämeni kauniille 
ja karulle Pieliselle ja sen saarille. 

Syntynyt ja asunut Pielisen rantakaupungissa.
Joten voin sanoa olevani paljasjalkainen Pielisen kulkija :-))




9 kommenttia:

  1. On tuo niin ihana paikka, uskon, että on haikeaa luopua siitä :(

    Jos sopii, laitan vaikka huomenissa tämän postauksen facebook-sivuilleni, niin ehkä löytyy ostajia.

    VastaaPoista
  2. Oi Susu, sinä ihana ystävä 😊 aina auttamassa, kiitos! Tottakai sopii, se olisi hieno juttu. Tarkoitus olisi saada myytyä mahdollisimman pian, kun osakekin menee ihan kohta myyntiin. Haikeaa tämä on, mutta olen talven aikana kasvattanut itseni siihen, että kaikella on aikansa. Ehkä joku kaltaisemme sen ostaa ja ihastuu paikkaan, kuin mekin 15 vuotta sitten. Silloin se on hyvissä käsissä.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttava paikka todella. Varmaan vaikea luopua mutta usein joutuu tekemään päätöksiä. Onnea myyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaa on luopua, mutta elämä muuttuu kaiken aikaa, joten nyt näin. Kiitos kommentistasi Sisko☺️

      Poista
  4. Aivan ihana paikka! Ei tarviis, kun isomman lottovoiton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, ihana se on minustakin. Siellä jos missä, mieli lepää ja rauhoittuu. Paikka jossa olen ollut hyvin onnellinen.
      Tähän ei isoa voittoa tarvitse, hintapyyntö 59000€

      Poista
  5. Ihana mökki ja paikka, toivotan etät löytyy ostaja. Varmaan onikävä luopua, mutta elämä on sitä.

    VastaaPoista